EtusivuTuotteetTuotetukiYhteystiedotLinkit

SIJOITTELU

Sijoittelu


TILA - UNOHDETTU KOMPONENTTI

Huoneen akustiikalla on tärkeä vaikutus siihen, että audiojärjestelmästä saadaan aikaan äärimmäinen äänenlaatu. Ammattilaiset käyttävät kaiuttimen arvioimisessa, testaamisessa ja mittaamisessa kaiutonta testikammiota. Tällainen kaiuton kammio on kuitenkin ominaisuuksiltaan kovin erilainen kuin ympäristö, johon kaiutin sijoitetaan kodissa. Olohuoneessa ääni heijastuu monta kertaa – seinistä ja katosta sekä huonekaluista – ja jokainen heijastus "värittää" ääntä tavalla, jota ei voida ennustaa. Tällaista heijastumista on mahdollista vaimentaa jonkin verran käyttämällä sisustuksessa verhoja ja mattoja, pehmustettuja huonekaluja sekä tyynyjä, jotka absorboivat ääntä. Kaiuttimien ääneen vaikuttavat myös huoneen mitat ja kaiuttimien sijainti suhteessa ikkunoihin ja oviin. Ikkunat ja ovet voivat alkaa resonoida matalien bassoäänten vaikutuksesta, ja oviaukot (tai avoimet ikkunat) voivat päästää ääntä pois kuuntelutilasta. Mitä lähempänä nurkkaa, seinää, kattoa tai lattiaa kaiutin sijaitsee, sitä voimakkaampi on sen bassotoisto. Lue alta ohjeita kaiuttimien sijoittamisesta oikein.

KAIUTTIMIEN SIJOITTELU HIFI-ÄÄNTÄ VARTEN

Kotieatterissa




Ota lähtökohdaksi kuuntelupaikka, ja aloita sitten sijoittamalla kaiuttimet sitä vastapäätä olevalle seinälle. Jotta kaiuttimista saataisiin muodostumaan kunnollinen äänikuva, niiden sijainnin ja kuuntelupaikan pitäisi muodostaa tasakylkinen kolmio: kuuntelupaikka on kolmion kärjessä ja kaiuttimet sijaitsevat yhtä kaukana kuuntelupaikasta ja lähempänä toisiaan kuin kuuntelupaikkaa. Äänikuvaa pystyy usein laajentamaan suuntaamalla kaiuttimia kuuntelupaikkaa kohti. Kokeile, kunnes olet tyytyväinen lopputulokseen.
Lattiakaiuttimien elementtien pitää olla oikealla korkeudella suhteessa kuuntelupaikassa istuvaan kuuntelijaan. Pieniä kaiuttimia käytettäessä oikean korkeuden saavuttamiseen pitää ehkä käyttää kaiutinjalustoja. Jos haluat sijoittaa kaiuttimet kirjahyllyyn, tarkista, että kaiuttimien takana ei ole bassorefleksiaukkoja. Jos kaiuttimissa on bassorefleksiaukot, niiden sijoittaminen hyllyyn estää aukkojen oikean toiminnan. Tällaiset kaiuttimet tarvitsevat tilaa ympärilleen voidakseen toimia oikein.

KOTITEATTERIN KAIUTTIMIEN SIJOITTELU

Keskikaiutin



Keskikaiutin
Keskikaiutin on ehkä koko kotiteatterijärjestelmän tärkein kaiutin, koska sen kautta toimitetaan elokuvan kaikki puhe ja erikoistehosteet. Varmista, että keskikaiuttimen ääni on sovitettu yhteen muiden etukaiuttimien kanssa. Näin jokaisen etukaiuttimien välillä kulkevan äänen luonne pysyy yhdenmukaisena. Sijoita keskikaiutin mahdollisimman lähelle kuvaa – ensisijaisesti aivan television kuvaruudun ala- tai yläpuolelle.


Etukaiuttimet



Etukaiuttimet
On tärkeää, että etukaiuttimet on sovitettu yhteen toistensa ja keskikaiuttimen kanssa , jotta saavutettaisiin tasapainoinen ja luonnollinen ääni. Sijoita etukaiuttimet samaan linjaan ja samaan tasoon keskenään.

Surround



Surround-kaiuttimet
Kotiteatterijärjestelmän takakaiuttimia kutsutaan Surround-kaiuttimiksi. Juuri näiden kaiuttimien yhteydessä havaitaan selvästi analogisten ja digitaalisten audiojärjestelmien välinen ero. Analogisessa järjestelmissä näiden kaiuttimien äänen ei tarvitse olla sovitettu yhteen etukaiuttimien kanssa – ne toistavat monoääntä, jonka taajuusalue on kapea. Digitaalisessa järjestelmässä kaikki onkin toisin. Surround-kaiuttimet toistavat stereoääntä, jolla on laaja taajuusalue. Tässä tapauksessa Surround-kaiuttimien äänen pitää olla sovitettu yhteen kaikkien muiden kaiuttimien kanssa subwooferia lukuun ottamatta. Digitaalisessa järjestelmässä ääntä lähetetään 5 eri kanavalla.
 
Subwoofer


Subwoofer
Subwooferin ei tarvitse olla kuuntelijan näkyvissä, koska se toistaa "ainoastaan" matalia bassoääniä (taajuus alle 100 Hz) eikä ihmiskorva pysty paikantamaan tällaisten äänten lähdettä. Tästä huolimatta subwooferin oikea sijainti on erittäin tärkeää kokonaisuuden kannalta. Kokeile eri sijainteja, kunnes olet tyytyväinen: äänen pitää olla puhdas ja syvä, ei "samea" eikä vaimea. Subwoofer on suositeltavaa sijoittaa lähelle seinää (vahvistaa signaalia jopa 3 dB) tai nurkkaa (vahvistaa signaalia jopa 6 dB).